Eilinen oli taas yksi hassuimmista illoista hetkeen. Ei haa-haa-hassuimmista, vaan lähinnä sellaisena Norsu ajaa yksipyöräisellä kohti lentokoneen turbiinia ja tulee mammuttina sieltä ulos, mikä hämmentää sinua suuresti-hassuna. Ensin piti taas olla roudauspuoli lapasessa, ja yllättäen se ei sitten taas ollutkaan. Soitin Harrille, joka ystävällisesti suostui tulemaan avuksi hädän hetkellä. Eetu logistiikkaihmeenä ja yleisenä sademiehenä sai koko backlinen mahtumaan kahteen Wolksvagen Golf-kärrylliseen, ja saatiin kamat jo kuuden pintaan Torveen. Ajateltiin että tulisi kiire, ja alettiin Vilin kanssa siinä kasailla rumpuja ja laittaa kaikkea muutenkin paikalleen. En sitten tiedä tarkoittaako se sitä, että me aletaan osata hommamme, vai että me oltiin vaan niin innoissamme ekasta keikasta kolmeen kuukauteen, mutta rojut taidettiin saada läjään about puoli seitsemään mennessä.
Enchainedit ja miksaaja tuli paikalle, ja siinä sitten alkoi soundcheckin säätäminen ja yleinen horina. Me tehtiin kahden biisin soundcheck, harjoiteltiin nopeasti tiistaina sovittamamme intro ja Insect Warfare coveri, vaikka setissä olisi ollut tiedossa uusikin biisi jota oli soitettu läpi kolme kertaa. Bob Malmströmin kaveritkin saapuivat synkkään ja ankeaan Lahteen, mikä nyt lähtökohtaisesti on suomenruotsalaiselta jo respektin arvoinen teko.
Suunnilleen kahdeksan aikaan kaikki oli jo tehty ja oli vain aikaa istua siinä sitten. Vähän ihmetytti, ei niin yleensä käy, normaalisti on aina kiire ja kaikki valittaa jostakin. Suuresti tähän vaikutti se, että Bob Malmströmilla on aika sama asenne kaikkeen, kuin meilläkin. Tultiin todella hyvin toimeen ja varmasti kyllä tulevat soittamaan tänne joskus muulloinkin, jos se minusta on kiinni. Pitää nyt katsella miten nuo meikäläisen iltamat tässä kevään aikana menee. Pitkän malttamattomuuden ja miettimisten jälkeen oltiin suunnilleen valmiita. Mä tein suuren päätöksen ja vedin ylleni valkoisen haalarin ja kaasunaamarin. Laitoin ne päälle noin kymmenen minuuttia ennen keikkaa, ja suunnilleen hyperventiloin sitten siellä naamarini takana ennen kuin keikka alkoi. Eetu ja Vilikin meni valmiiksi lavalle ja miksaaja soitti vielä jonkun kolmen minuutin punkkibiisin. KOLMEN MINUUTIN. Siinä ne sitten venaili, kun eivät oikein kehdanneet takaisinkaan lähteä kun olivat jo siihen menneet. Eli kyllä, meidän keikalla on aina jotain sellaista vähän noloa ilmassa.
Intro alkoi soida ja mä iskin megafonin sireenin päälle ja liityin seuraan. Tajusin etten saa kyllä mitenkään päin henkeä siellä kaasunaamarin sisällä, ja heitin sen suosiolla edessä pönöttävälle Antille, joka on aina toisinaan pitänyt sitä päässä meillä käydessään, kun on kissoille niin hyperallerginen. Loput keikasta nyt on sellaista adrenaliinin ja rastojen naamaan hakkaamisen sekaista usvaa, siinä vaiheessa heräsin kun joku huutaa että mikistä loppui patteri. Ei loppunut, se vaan meni jotenkin rikki taas, mikä vähän vitutti. Vedin loppukeikan sitten megaföönillä.
Keikan jälkeen olin taas niin paskana, kuin ihmisen keikan jälkeen kuuluukin olla. En ihan heti päässyt ylös, kaikki pellit soivat vielä samaan aikaan kakofonisena älämölönä päässä. Se kuulosti oikeastaan siltä, kun FC Reipas olisi pelannut kössiä Keskusmusiikin peltiseinustalla. Teki mieli oksentaa, mutta olin varma että sieltä tulee vaan verta ja sisäelimiä, joten menin bäkkärille makaamaan. Vähän vettä ja lepoa ja vettä, niin pääsin suunnilleen tolkkuihini, istuin subbareitten päälle tunnustelemaan ja kuulostelemaan Bob Malmströmiä. Se on hyvä bändi, tämä oli toinen kerta kun näin ne livenä ja niillä on kyllä todella hyvä meno. Vaihdettiin levyjä ja naureskeltiin tyhjää.
The Enchained aloitti ja pitkälti Villestä tuli vahvat Undivine-vibat, oli ihan hauska katella sitäkin, ja Saku on aika jännä laulaja kun se huutaa aika tarkkoja ja melodisia nuotteja. Oli kuitenkin omasta keikasta vielä niin huono olo, että menin takahuoneen puoleelle lepuuttamaan päätäni. Eetu sai sovittua uudet roudauskuviot, eikä tarvinnutkaan yöllä hoitaa niitä, mikä oli jees. Kunnes sitten tänä aamuna tuli viestiä että ei se onnistukaan, ja pitää taas säätää. Raxi singahti onneksi avuksi ja saatiin taas kamat vietyä kahdella kyydillä. Pitäisiköhän se jo hommata oma auto, niin tuo ei olisi koskaan mikään ongelma? Ehkä, toisaalta ehkä se sähellys on lähtemätön osa tuota. Sanoin eilen että vaikka mulla olisi seitsemän roudaria, mä luultavasti tekisin tämän siltikin itse. On siinä vaan jotain sellaista, että en näe mitään syytä valittaa siitä. Ainakin meidän porukoissa se on yleensä ihan leppoisaa kanniskelua ja paskan jauhamista, joten mikäs siinä.
Tänään sitten kaikki ruumiinosat paskana menin Horisontin haastatteluun, ensi viikolla uusi, ja jossain välissä toivottavasti nuokulla vastaamaan niiden musiikkisysteemeistä ja bänditiloista. Nauhoituskone on varmasti mukana koko ajan. Se olisi siistiä duunia, etenkin jos pääsisin palkkatuelle ja saisin sen 1000 euroa kuussa. Ei vituttaisi, ja saisi rahat ensi kesäksikin, jos lähdettäisiin Cut To Fitin kanssa taas vähän käymään ulkomailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti