torstai 9. joulukuuta 2010

Unta?

Olet unessa. Olet unessa, joka on sekoitus painajaista, ja sitä unta jota olet aina halunnut nähdä. Päältä katsoen elät unelmaa. Sinä näytät hyvältä ja sinulla on ympärilläsi riittävästi yksilöitä, joita voit kutsua ystäviksesi. Yhdessä teette asioita, joita voitte kutsua harrastuksiksi. Osan heistä olet saattanut oppia tuntemaan sen mielekkään puurtamisen kautta, jota kutsut työksi. Elämäsi on kuin unelmaa, koska kaikki sujuu eteenpäin omalla painollaan. Televisio tuottaa sinulle mielikuvia mielihyvästä ja onnellisuudesta, siitä unesta, jota parhaimmillasi elät, koska sinun tahdotaan uskovan, että elämäsi on juuri sellaista kuin televisiossa. Se on yksi merkittävimpiä muutoksia television historiassa. Ensin se tuotti sinulle unelmaa, jota kohti saatoit tavoitella. Nyt se tuottaa sinulle kuvaa omasta elämästäsi, jotta pysyt unessa. Voit samaistua lähes jokaiseen televisiossa näkemääsi hahmoon ja henkilöön. Paitsi uutisissa näkemiisi afgaanisiviileihin, Filippiinien ja Thaimaan tsunami-uhreihin, tai Haitin maanjäristyksessä kuolleisiin lapsiin. Eivät ne ole sitä todellisuutta, jota sinä olet. Sinun todellisuutesi on Salattujen Elämien kerrostaloarkea, joskin vähemmän värikästä, mutta kuitenkin kaikenlaisten ihmissuhteitten mukanaan tuomien ristiriitojen sävyttämää jatkuvaa tapahtumien ketjua. Koet olevasi merkittävä, koska elät sitä unelmaa, jota näet ympärilläsi.

Maailmassasi kuolema on työnnetty syrjään, koska olet nuori ja kaunis. Sinulla on ystäviä, ja kuolema kuuluu vanhojen elämään. Tässä illuusiossa olet rakentanut itsellesi kuolemattomuuden ihanteen, jota seuraat kevytmielisesti, tajuamattakaan, kuinka lähellä sen imelän ja lämpimän tuoksuista kitaa välillä tanssitkaan. Tämä maailma on sinulle kokoelma sirpaleisia kuvia itsestäsi, mutta et osaa nähdä kokonaiskuvaa. Olet nykyajassa, jatkuvan sirpaleisen informaatiotulvan, itseään täydentävän ja korjaavan tietoyhteiskunnan vankina.

Olet painajaisessa. Vihaat itseäsi, koska et näytä yhtä hyvältä, kuin ympärilläsi olevat ihmiset. Olet vankina itsessäsi, lukittuna omaan mieleesi, etkä keksi keinoa päästä ulos. Ihmismieli on rakennettu monimutkaiseksi linnoitukseksi omille ajatuksille, jotka voidaan tukahduttaa lukuisten erilaisten defenssien alle. Meidän mielemme suojelee meitä jatkuvasti itseltään, ja suurimman osan ajasta me antaudumme tälle repressiolle. Annamme sen suojella meitä omilta ajatuksiltamme, ja edesautamme sitä olemalla viettämättä hetkeäkään yksin päämme kanssa. Jos meidän eteemme tulee hiljainen hetki, yritämme tukahduttaa ajatuksemme erinäisillä substansseilla, tai televisiolla. On ironista, että universumin mahdollisesti ainut täysipainoisen itsetietoisuuden saavuttanut olento koittaa niin täydellisesti pyrkiä siitä eroon, hukuttaa ajatuksen ja järjen äänen ja olla kuin eläin, viettien vietävänä.
Maailma, joka ympärilläsi vetelee kuolinhenkäyksiään, alkaa harventaa ylitsevuotavaa ihmiskantaa syövällä ja muilla sairauksilla. Kuolema tulee lähemmäs kuin huomaamatta. Jos elämme edes 80 vuotta, saamme olla onnellisia. Se on hyvin lyhyt aika ihmiskunnan historiassa, saatika yhtään pitempiä ajanjaksoja ajatellessa. Jotkut tuntuvat saavan niin paljon aikaan elämässään, että saatamme ihmetellä, kuinka se on oikein ylipäätään mahdollista. He ovat niitä harvoja yksilöitä, jotka heräävät unesta jonakin päivänä hiestä märkänä, sydän tykyttäen ja tyynyä hakaten, huutaen pimeyteen "EI! EI! EI! EI!"

Olet unessa. Ihana maailmasi sulautuu painajaiseesi, etkä tiedä mikä on totta, ja mikä on mielesi tuotetta. Tiedät vain, että kaikkialla ympärilläsi, se todellisuus, jonka et ajatellut koskevan itseäsi, onkin yhtäkkiä totta. Tulivuoret alkavat heräillä jollakin saarella, se oli aivan tässä jossain lähellä.. Ne puhuvat uutisissa terrorista ja siitä miten vihollinen voi olla kaikkialla, siellä missä sitä vähiten odottaa! Sukulaisellasi on todettu syöpä, asbestipohjainen, ja eliniän odote on muutamia viikkoja. Miten kaikki menikään näin päin helvettiä? Unelmasi on painajaisesi, etkä pääse sitä pakoon, koska olet vuosia lukinnut itsesi oman pääsi sisään, ja siellä olet nyt, kun tarvitsisit apua ja tien ulos. Tie ulos, ei ole sama asia, kuin asian siirtäminen syrjään. Ainoa tapa päästä ulos omasta päästään, on mennä syvemmälle sisään. Tiedostaa elämänsä rajallisuus, ja se kauneus, jonka tämä rajallisuus tuo mukanaan. Tuntea kuolemansa jokaisessa uloshengityksessä. Nähdä ympärillään olevat ihmiset sellaisina kuin he ovat, läpi ulkoisen kuoren ja kuvan. Nähdä se tyhjyys ja turhuus meidän elämässämme. Me olemme täällä 80 vuotta. Virhemarginaali +-40 vuotta.

Olemme kuin neulan perässä kulkeva lanka, joka näkee vilaukselta kankaan toisen puolen, ennen kuin neula joka toi meidät tänne, vie meidät taas pois. Mitään me emme vie mukanamme, ja mitään me emme tuo. Toivottavasti siinä välissä ehdimme jotain sielustamme jättää. Tämä maailma on surullisella tavalla eristyksissä kaikesta muusta. On aivan sama onko tätä maailmaa olemassa, koska kukaan ei saa koskaan tietää siitä kuitenkaan. Kun me lähdemme täältä, emme kerro siitä mitään kenellekään. Kaikki mitä me tiedämme, riisutaan yltämme kuoleman hetkellä. Tämän tiedostaminen on sen painajaisen kääntöpuoli, jota me elämme. On aika herätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti