perjantai 10. joulukuuta 2010

Tunti unta ja tulta turpaan.

Onko kukaan muu koskaan miettinyt, kuinka siistiä olisi, jos ihminen kulkisikin jatkuvasti ajassa taaksepäin, kohti maailman kaikkeuden syntyä? Tai ei ehkä niin siistiä, vaan hämmentävää. Odotamme niin innolla loppua, koska meille on kristinuskon mukaan opetettu, että loppu tulee, koska on alku. Se on vain meidän päässämme syntynyt ajatusmalli, joka perustuu havaintoihimme siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, lähinnä elämän ja kuoleman kautta. Se on iskostunut meidän nuppiimme, että koska kaikki elämä on alkanut, kaikki elämä tulee myös loppumaan. Mutta entä jos maailmankaikkeus loppuikin isoon räjähdykseen, ja kuljemme kohti alkua, toista isoa räjähdystä (ydinsota joka räjäyttäisikin universumin, muumien hyökkäys tekijänoikeusasioissa, tyhjiökupla CERNissä).

Tässä maailmankaikkeuden kuvassa ihmisellä olisi syntyessään kaikki, hän syntyy täydellisenä, tiedostavana olentona, joka hiljalleen vuosisatojen saatossa luopuu kaikista hienoista keksinnöistään ja tiedostaan, koska ymmärtää sen vain lisänneen hänen tuskaansa ja pahuuttansa. Hiljalleen hän luopuu sähköstä, ruudista, lopulta myös maanviljelyksestä ja palaa takaisin metsästämään, apunaan vain kepit ja kivet ja tuli. Kunnes hän sitten antaa nekin pois, keskittyy yksinkertaisuuteen ja viimeisenä luovuttaa paikkansa maailmassa apinoille ja häviää. Kaikki yksinkertaistuu yksinkertaistumistaan, kunnes on vain tyhjä maailmankaikkeus, joka sammuu.

Jep, mä olen ollut hereillä aamu viidestä ja mun tekemiset alkaa loppua jo pikku hiljaa. Sen siitä saa kun vuorokausirytmi pyörii jossakin 12-04 välillä. Voisin oikeastaan siirtyä kokonaan Ubermanin vuorokausirytmiin, jossa nukutaan vaan lyhyitä unia tasaisin väliajoin, aivan kuten eläimet luonnossa. Koska luonnossa on vain nopeita ja kuolleita. Jos joku gaselli nukkuisi kahdeksan tunnin unet, se olisi kuollut gaselli. Sitä paitsi ihmisen luonnollisin tätä muistuttava vuorokausirytmikin olisi 25 tunnin mittainen, joten ei ihme että meillä on aina niin kiire, kun koko elämä pitää puristella päiviin ja öihin. Jotka nekin on muuten täysin meidän luomiamme konsepteja ajasta, jolloin meillä on valo, ja ajasta jolloin meillä on pimeä. Käytännössähän niitäkään, tai ylipäätään aikaa, ei ole samalla tavalla olemassa, kuin me niitä käytämme, että halipatsuippa vaan.

Mä olen taas viimeiset pari päivää ollut kiinnostuneempi mun alitajunnasta ja psykasta ylipäätään. Unia olen nähnyt ja unohtanut samaa vauhtia, paitsi viime yönä, kun nukuin ehkä tunnin ja näin lähinnä lyhyitä valveunia. Mutta siis kaikki tajunnanvirta, mitä mä olen duunaillut, kuvallisessa, kirjallisessa tai musiikillisessa muodossa, on ollut vähän hämmentävää kamaa, ja siksi olen rohkaissut itseäni käsittelemään sitä enemmän. Viime yönäkään en saanut unta, kun päähän tulvi visioita kaikista hyvin ihmeellisistä asioista, juurikin väärinpäin kääntyneestä maailmasta, oudoista eläimistä ja uudesta musiikista. Tuntui että täytyy saada kaikki talteen eikä voi nukahtaa, nyt tulee liian merkittävää matskua. Ehkä siksi on hyväkin, että nukuin vaan sen tunnin- puolitoista, koska muistin vielä suurimman osan visioistani herätessä. Nyt sitten työstän niitä. Ja ehkä pelaan vähän Xboxia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti