torstai 18. marraskuuta 2010

Mad Max 4: Internetwork warriors

Lueskelin tuossa Imperiumin mielenkiintoista, mutta pääasiassa melko turhaa keskustelua, joka lähti ensin anti-islamistisesta metallista, ja muuttui aika nopeasti, no, Imperiumitason retoriikkahelinäksi. Taitaa tuossa Imperiumissa Rooma palaa jo hyvää vauhtia, toivottavasti siitä vaan sitten nousee joku Konstantinopol edes vähän piristämään sivusta seuraajia. Ylipäätään koko internetissä käytävän keskustelun käsite alkaa pikku hiljaa lähinnä vituttamaan. Eikö kukaan voi tai osaa enää puhua ilman, että täytyy lyödä omat pallit pöytään ja alkaa vertailla niitä sen sijaan, että koitettaisiin ymmärtää sen kanssakeskustelijan ajatuksia ja saavuttaa jonkinlaista konsensusta tai edes ymmärrystä siitä, millaisessa likaojassa se toinen yönsä nukkuu? Tuskinpa vaan. Mulle sanat ja kieli ja puhe ovat aina olleet ajatuksen siirron välineitä, ja jos kirjoitan jotain väärin, tai se tulee ulos raakana, en juokse sitä ajatusta korjailemaan. Jos joku asiakseen tarttuu ja alkaa väännellä keskeneräiseen tai kiireessä sutattuun lauseeseen, niin tunnen lähinnä pientä sääliä. Nämä menneen ajan (tarkemmin sanoen viime vuosikymmenen puolen välin) reliikit eivät tajua, että se sarkasmi jatkuvana retoriikan välineenä, kuten myös tämä nuorten kovasti suosima "trollaus", syö itsensä aika tehokkaasti ja nopeasti.

Mulla olisi sellainen pieni toive tälle seuraavalle vuosikymmenelle: Koska maailma on synkempi ja pimeämpi paikka, kuin mitä se tuntuu koskaan mun ihmisiän aikana olleen, tehdään niin kauniisti että luotetaan toisiimme. Kaikilla on aivot ja valta ja voima niitä käyttää, ja jos riisutaan kaikki keskinäinen läpätys turhasta paskanjauhamisesta ja pään aukomisesta, meillä voi olla jopa mahdollisuus OPPIA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ YMPÄRILLÄMME, SAAVUTTAA JONKINLAISTA HENKISTÄ KASVUA YKSILÖINÄ, ja jos tällainen ajatus sattuu leviämään, kuten hyvillä jutuilla on tapana, TOIVOTTAVASTI SAAVUTTAA SITÄ SAMAA KASVUA MYÖS LAJINA. Jokainen meistähän tuntee nyt olevansa joku vitun internetin Mad Max, joka kulkee läpi bittierämään, taistellen idiootteja ja serkkunsa naineita juntteja vastaan, mutta todellisuudessa, jos joku ei vielä sitä itseään reflektoimalla ole tajunnut, siinä vaan heijastellaan omaa turvattomuutta tässä maailmassa. On vahvuus osata myöntää tarvitsevansa muita. Ja mä en pelkää myöntää, että tarvitsen nyt ihmisiä enemmän kuin koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti