perjantai 29. tammikuuta 2010

kopioin tämän suoraan teinigalleriasta. tätä siis eilen

Hieno olla kerrankin hereillä kun aurinko nousee ja on aamu, nyt ollaan jo onneksi edes sen verran pitkällä keväässä, että aamu ylipäätään nousee. Kylmällä ei niin väliä, sitä kestää kyllä jos saa kuunnella musiikkia samalla, mutta päivän valo on sellainen asia, jota ilman alkaa vituttaa. Tässä edustan kai hiljaista vähemmistöä, kaikki muut ruikuttaa pakkasesta ja keksii jotain valittamista kai valostakin.
Ui vittu miten on hieno hetki, pitkästä aikaa kuuntelen Neurosista. Kylmintä ja hienointa mitä on ihmiskunta saanut aikaan, harmittaa vaan kun livenä auringonpaisteessa ei toiminut ihan yhtä hienosti, mutta ei tällainen musiikki vaan voi toimia livenä samalla tavalla. Niin paljon ääniä ja tunteita ja mielikuvia, ettei ne vaan välity jollain festareilla samalla tavalla, kuin rauhassa kotona oman masennuksen ja lievän itsetuhoisuuden kanssa kuunneltuna. Onneksi nämäkin molemmat ovat pahimman teini-iän myöntä vähän hellittäneet, mutta se ei tarkoita, että mä olisin kyllä yhtään vähemmän vihainen, kuin aiemminkaan. Mua vituttaa koko ajan niin monet asiat, ettei oikeastaan nytkään ole mikään ongelma kirjoittaa kymmenen viimeisimmän vitutuksen aiheen listaa.
1.Ihmisen rajallinen elinikä. Tommoinen 80 vuotta on mun mielestä ihan vitun paljon liian vähän, jotta elämä maapallolla olisi järjellistä! Eihän siinä ajassa kerkeä edes tehdä mittavaa filosofista tutkielmaa ihmiselämän perimmäisestä tarkoituksesta!
2.Tarve pohtia jumaluuksien olemassaoloa. Se, että näistäkin vähistä päivistä pitää käyttää ainakin puolet kaikenlaiseen henkiseen jaakobin painiin, että onko niitä/sitä jumalaa/jumalia olemassa, koska mitään ei kuitenkaan uskalla lyödä lukkoon, kun kaikki on niin vitun ristiriitaista ja hämää, ja selkeästi maailmankaikkeudessa on kuitenkin joitain liikkeelle panevia voimia, joiden käsittäminen tuntuu hämärältä, koska kaikki maailmassa tapahtuvat asiat näyttäisivät takaperin tarkasteltuna muodostavan sen matikan tunneilta tutun tilanteen, jossa käyrä lähestyy nollaviivaa ikuisesti, mutta ei koskaan lopulta kuitenkaan saavuta sitä. Siis, että aika on ollut olemassa ikuisuuden, mutta se ei ole länsimaisen ajatusmallin mukaan mahdollista, koska me haluamme nähdä kaikelle alkavalle myös lopun. Kun taas esimerkiksi buddhalaiset näkevät kaiken pyöreäliikkeisenä ja soljuvana. Hipit näkevät kaiken psykedeelisenä.
3.Nämä mahdolliset jumaluudet. Jos ne nyt on olemassa, niin eikö ne nyt vittu vois sitten vaan hypätä esiin sieltä taikaluolastaan ja ratkaista kaikki ongelmat. Mikä jumala katsoo mieluummin uskoviensa kärsivän epätietoisuudessa? Mikä jumala on kostonhimoinen ja vaarallinen yksilölle, jos siihen on uskomatta ja tahtoo elää elämänsä rauhassa? Mikä jumala antaa tappaa nimessään miljooniakin ihmisiä, jotka käytännössä ovat hänen omia alamaisiaan, jos oletetaan, että Jahve ja Allah on sama kaveri eri kirjassa?
4.Jatkuva vitun Digidigiölinä. Diginä tämä maailma on niin paljon helpompi, kuuluu radiomainos. Se vaan ei ole sama asia, kuin parempi. Analoginen maailma pakottaa meidät tekemään juttuja itse, kommunikoimaan keskenämme ja vuorovaikuttamaan maailmaan. Digi tekee meistä löysämielisiä ja heikkoja, jotka eivät kyseenalaista mitään, minkä edessä lukee "uusi". Tällä tavalla meistä tulee myös helpompia hallita ja manipuloida. Jos siis tahtoo vain hyppiä innosta aina, kun ne keksivät jonkun paskan vekottimen, jolla voi raapia persettä ilman että tarvitsee raapia persettä.
5.Ihmiset, jotka eivät tajua, että ilmastonmuutos on sekä luonnollinen ilmiö tulossa olevan jääkauden edellä, että ihmisen edesauttama luonnon tasapainon järkkyminen, joka käytännössä tarkoittaa sitä että maailma on saanut meistä ihan vitun tarpeekseen ja sulattelee nyt vähän jäätiköitä, että sillä olisi enemmän vettä, jolla hukuttaa meidät kaikki!
6.Lahden kaupunki, joka tekee kaikesta musiikki- ja kulttuuritouhusta niin hevon vitun vaikeaa, mutta syytää ihan vitusti rahaa urheiluun, jossa se ei ole koskaan ollut hyvä, tai edes tyydyttävä! Mun mielestä tässä olisi nyt ihan selkeä uudelleen fokusoinnin paikka, katseltaisiin vähän että mitä lahtelaisbänditkin on tässä saaneet aikaan ihan ilman, ja mietitään mihin se voisi yltää, jos tultaisiin vaikkapa treenikämpissä hieman paremmin vastaan. Kasisalin kämpät on hyvä alku, mutta aivan naurettavalla tasolla verrattuna kysyntään.
7.Kaikki järkeä ylivertaisena uskontoon palvovat ihmiset. Nämä keharit eivät tajua, että tiede on heille täysin sama asia, kuin uskonto uskovalle. Tästä kertoo Cut To Fitin GRIND/11-levyltä löytyvä Science Failed. Tiede ei ole uutta tietoa maailmankaikkeudesta, tiede on rahoittavien tahojen ilahduttamista ja erehtymistä. Tiede ei todellakaan ole korruptiovapaata, se juoksee kuin pässi narussa jos rahoitus on siitä kiinni. Tilastoja on aika helppo vääristellä ihan vaan skaalaakin muuttamalla, mistä löytyy netistä esimerkkejä ihan vitusti. Yleensä nämä tiedehörhöt ovat ihan yhtä fundamentalistisia kuin tosiuskovatkin, eli kun koitat esittää poikkeavaa mielipidettä, kädet korville ja blaablaablaablaa!! Yleensäkin kaikki suuret tiedemiehet ja viisaat on aikanaan olleet naurettavia ja tyhmiä,ja sitten muu hidas maailma on sata vuotta jannun kuoleman jälkeen tajunnut, että vittu, sehän olikin oikeassa!
8.Ihmisiä, jotka muuttavat omaa identiteettien ja käsityksiään mahtuakseen johonkin laatikkoon, sen sijaan että leikkelisivät laatikoista itselleen sopivan boksin. Tähän syntisten joukkoon kuuluu siis kaikki, jotka päättävät ruveta skinheadeiksi, ashanti-joogan vannoutuneiksi harrastajiksi, kommunisteiksi, progejätkiksi tai black metal-tyypeiksi. Jos sä tunget itsesi johonkin lootaan tajuamatta, että sä olet ailahteleva ihminen ja sun ajatukset voi täysin loogisesti olla aivan ristiriidassa keskenään, sä olet vitun tyhmä. Jos sun ajatukset taas ei koskaan ole ristiriidassa keskenään, etkä kyseenalaista itseäsi, sä olet yksinkertainen. Jos sä katsot muita alaspäin siksi, että ne on yksinkertaisia, sä olet vitun tyhmä ja itseäsi täynnä, etkä läheskään niin henkisesti valaistunut, kuin luulit olevasi. Hitto!
9.Se, että useista yrityksistä huolimatta en ole onnistunut kusettamaan fysiikkaa. Mä olen aina koittanut saada fysiikan "unohtamaan" että miten sen valon pitäisi tässäkin tilanteessa taittua ja mihin suuntaan kivi lähtee kun mä päästän siitä irti. Musta on vitun hienoa huomata miten tarkka muisti fysiikalla on, se muistaa aina tehdä kaikki oikein päin, mutta mä olen varma, että joskus saan sitä kusetettua, se unohtaa miten päin valo taittuu veden ja lasin läpi, ja sitten mä hajotan koko olevan universumin koska tein sen koko historian ja olemassa olon mahdottomaksi tällä kusetuksella. Sitä mä odotan!
10. En ole koulussa jotta voisin stimuloida aivojani. Mä tykkään siitä, että mun aivoille asetetaan joku psykologinen/filosofinen haaste, ja mun pitää kierrellä ja tarkastella sitä mahdollisimman pitkään ja rauhassa ja pyöritellä asiaa päässäni. Koulussa se on siistiä, koska sulle laitetaan eteen sellaisiakin pähkinöitä, joiden pariin sä et koskaan osaisi itsekses eksyä, ja se on vitun siistiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti