torstai 12. marraskuuta 2009

Keikoista ja musiikista yleensä

Vittu että bänditouhut on aböyt siisteintä mitä ihminen voi tehdä. Jos mulla ei olis tätä, mä olisin pimahtanut jo kauan sitten. Mä en luultavasti olis enää hengissäkään. Jokin tässä touhussa on vaan niin siistiä, että jaksaa ihan mielellään istua kolme tuntia autossa, kun menee jonnekin Jyväskylään soittamaan sen reilun vartin keikan ja tulee taas kolme tuntia himaan. Mä olen aina tykännyt eniten keikkailusta. Se on sellanen "no keikathan tässä on parasta"-klisee, jota kaikki hevibändit toistelee. Musta on vaan jotenkin outoa, että sitten kun menee kattomaan niitä bändejä, ne ei yhtään näytä siltä että ne keikat olisi parasta siinä touhussa. Mä uskon, että kun tulee katsomaan vaikka Cut to Fitiä keikalla, niin kyllä se into siitä touhusta tarttuu. Ainakin meillä on niin kivaa, kuin vaan voi ihmisellä ylipäätään olla. Kun me ollaan keikalla, mulle on ihan sama jos maailma loppuisi minuutin päästä, mulla on niin siistiä, että ei juuri kiinnosta. Keikkojen katsominen on mulle kanssa yksi tärkeimmistä musiikin ulottuvuuksista, koska bändit voi olla levyllä aivan erilaisia kuin keikalla.

Mä en toisaalta ymmärrä sitä, että jotkut ei pysty kuuntelemaan levyjä, joille on rakenneltu paljon juttuja, ja joita voi olla vaikea vetää livenä. Mun mielestä albumi on yksi kokonaisuus, jonka pääasiallinen tehtävä on luoda ihan oma maailmansa niiden sen levyn kansien sisään. Se on ihan oma universumi, kuin ikkuna eri puolella sitä taloa, jonka ikkunasta sä tavallisesti katsot ulos. Se tarjoaa erilaisen lähestymistavan ja maailmankatsomuksen, yleensä niihin samoihin asioihin, joita sä pyörittelet omassa päässäs. Se rakentuu kansitaiteitten, tekstien, soundien, biisien ja tunnelmien varaan. Kaikilla näillä on väliä. Siksi, kun mä teen kansia muille, mä tahdon kuulla koko levyn. Mä tahdon vähän haistella sitä kantavaa ideaa siinä, yrittää tajuta minkälaisissa sfääreissä siellä oikein leijutaan ja päästä samoille aaltopituuksille.

Keikalla bändit saa olla sitten ihan muuta. Ei kaikkea levyllä tehtyä tarvitse toteuttaa livenä. Biisit voidaan riisua kaikesta ylimääräisestä, jättää raaoiksi rangoiksi, jolloin lopputulos luultavasti yllättää elävissä olosuhteissa ihan uudella tavalla. Mun mielestä hieno esimerkki tästä on Profane Omen, jonka uusin levy Inherit The Void on kuunneltuna yksi mielluttävän täyteen ääniä pakattu trippi, mutta silti keikalla samat biisit toimivat vanhempien seassa ihan samalla tavalla, koska siinä on vain viisi jätkää soittamassa niitä samoja juttuja. Olen nähnyt yhtyeen tähän päivään mennessä varmaankin noin 50 kertaa, ja voin sanoa että parhaimmillaan yhtye on yksi maailman parhaita yhtyeitä livenä. Parhaimmillaan bändi toimii mielestäni jotain isoa festaritelttaa intiimimmässä tilanteessa, pienessä baarissa, jossa hiki haisee ja räkä lentää.

Kun nyt vauhtiin päästiin, niin jaetaanpa muutamat hienoimmat keikkakokemukset:
1.Profane Omen Äpärärockissa huhtikuussa 2007
-Kaiken sen työn jälkeen oli ihan helvetin siistiä nähdä oma lempiyhtye oman tapahtuman pääesiintyjänä, ja vielä laulaa Panteraa niiden kanssa. Oli helvetin hienoa.
2.Profane Omen Kangasniemen työväentalolla helmikuussa 2006
- Se eka kerta kun näin yhtyeen, matkustin Lahdesta Kangasniemelle ja se tuntui joltain pahalta tripiltä, onneksi joku vanhempi täti sitten kertoi kun piti jäädä pois. Siellä sitä sitten heiluttiin, kolme muuta ihmistä ja minä fiilisteltiin Profane Omenia ihan täysillä ja oli aika siistiä.
3.Büfo Lohjan Lojossa huhtikuussa 2009
- Jäi harmittamaan kun ei Oranssissa keretty kattoa Büfoa, mutta onneksi oltiin sitten Lohjalla samalla keikalla, ja vittu että oli yksi kovimmista keikoista ikinä. Verta ja lentävää kaljaa ja tyynyjä oli ilta puolillaan, oli hauskaa.
4.The Haunted Tavastialla lokakuussa 2008
- tai ihan missä vaan milloin vaan. The Haunted on itselle ehkä se isoin bändi , ja sen näkeminen on aina sellainen vitun tapahtuma, että tulee hakattua muutamakin ihminen niillä keikoilla aika tohjoksi, etenkin jos alkavat vastustamaan.
5.Napalm Death Nosturissa tämän vuoden alussa
- Ajattelin että ihan vaan katson keikan kiltisti sieltä eturivin tuntumassa, mutta päädyin taas riehumaan ja meuhkaamaan ja huutamaan biisejä mukana. Se oli ihan vitun siisti ilta.

Onhan näitä, ja Profane Omenilta kuuluisi aika monta keikkaa enemmänkin, mutta nyt pitää lähteä ostamaan akkariin uusia kieliä niin ei jaksa enempää menneitä kaivella. Kaikki keikat ovat aina vitun hienoja kokemuksia, ellei ole sitten todella tylsä bändi lavalla, mitä onneksi harvemmin on. Kaikki musiikki on siistiä, kunnes toisin todistetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti