Ihminen ei oikeasti opi koskaan mitään. Väitetään, että ihminen on säilynyt valtarotuna maapallolla, koska meidän sopeutumiskykymme on kaikista maailman lajeista paras ja osaamme toimia yhteisen maailmamme hyväksi. Oikeasti juuri mikään tästä ei ole totta. Ihminen EI OLE sopeutumiskykyisin eläin. Se on joku selkärangaton, muurahainen tai joku muu joka tulee toimeen missä vain. Pääasiallinen syy siihen, että ihminen on pysynyt hengissä näin kauan on se, että ihminen on muokannut maailmaa, ei itseään, pysyäkseen hengissä. On rakennettu kastelujärjestelmiä kuivien kausien varalle, kehitetty tehokkaampia aseita metsästykseen ja oman tontin puolustukseen, lopulta jopa alettu viljellä eläimiä, kun se karsii sen haastavan metsästysvaiheen siitä istumisen ja syömisen välistä. Ihminen on tehnyt elämästään helpompaa ja helpompaa, ja kun se on tullut niin helpoksi, ettei ihmisen elämästä kulu niin suurta aikaa jotakin välttämätöntä, haastavaa tai hyödyllistä tehdessä, hänelle jää liikaa aikaa. Hän alkaa siis tehdä töitä muille. Silti hänelle jää liikaa aikaa, koska jatkuva työntekokaan ei ole mukavaa. Tarvitaan aikaa rentoutumiseen. Ihminen alkaa miettiä ja heijastella lyhyttä elämäänsä, tulee tyytymättömäksi ja turhautuu. Muut ihmiset keksivät television. Muut ihmiset tajuavat miten suuri voima sillä on. Ja siinä vaiheessa maailmankaikkeuden historiassa, kun ihminen tajuaa miten suuri voima jollakin on, se menee aivan päin vittua.
Minä olen plutonium. Vuosituhansia olen saanut nukkua rauhassa vuoren sisässä, turvassa kaikelta pahuudelta, jota ulkomaailmalla on tarjota. Sitten ihminen kaivaa minut ylös, ihastelee minua. Mutta minä olen vihainen, minä tahdon takaisin kotiini, kallioon. Tahdon takaisin nukkumaan ikuista untani, uneksimaan tästä maailmasta, jonne en oikeasti koskaan tahdo, jonne en kuulu. Ihminen virnistää kauneuteni edessä, mutta minä vihaan sitä paskapäätä. Minä annan sille syövän. Muut ihmiset innostuvat ja kaivavat minut ja perheeni ylös, päivän valoon. Meidät suljetaan julmasti metallisiin koteloihin, erilleen toisistamme. Meidät työnnetään suuriin metallipurkkeihin jotka nousevat ylös taivaalle. Minä tahdon alas! Minä tahdon kotiin! Minä vihaan näitä ihmisiä. Vihaan heidän virneitään ja tapojaan, vihaan heidän maailmaansa. Minä alan pudota. Alhaalla on ihmisiä. Minä kostan. Minä tapan niista saatanoista joka-vitun-ikisen!
Kun ihminen tajuaa jonkin asian, se vie sen luultavasti aivan järkyttävän yli, koska meillä ei ole sitä kultaista keskitietä, meillä on aina liikaa, tai liian vähän. Sanomme oppivamme asioita, mutta kollektiivinen muistimme kantaa vain muutamien kymmenien vuosien päähän taaksepäin, koska emme koskaan kuunnelleet isiämme heidän kertoessaan meille niistä menneistä ajoista, joista pitäisi oppia. Niinpä meillä ei ole historiaa ja virheitä, mistä oppia. Me tuhoamme itseämme, koska meillä ei ole vertailukohtaa aiempaan, tämä meidän jatkuvasti parantuva maailmamme heikentää meidän luonnollisia tapojamme ja voimiamme, me kasvamme suuremmaksi, mutta emme vahvemmaksi.
Tietyllä tapaa me heikkenemme koko ajan, koska meillä ei ole kunnioitusta mitään kohtaan. Olemme varislauma, joka on tajunnut, että Variksen pelätin, joka ennen oli suuri, pelottava ja tuntematon, on nyt vain kasa vanhoja vaatteita ja keppejä. Syömme kaiken nyt, koska emme osaa ajatella talven tulevan muutaman kuukauden päästä. Se on siellä muutaman kuukauden päästä. Talvi. Niin kauan kuin aurinko on taivaalla, meillä ei ole huolen häivää. Jokaikinen yö me pelkäämme, koska emme tajua mihin huoleton päivämme hävisi, emme saaneet aikaan mitään. Lihoimme ja ilkuimme Variksen pelätintä, joka vain seisoi edessämme voimatta meille mitään.
perjantai 20. marraskuuta 2009
torstai 12. marraskuuta 2009
VOI VITUN JIPPU!
Mä en ihan kauhean montaa yksittäistä artistia detestoi niin suurella innolla, kuin Jippua. Vittu että tuo ton pseudotaiteellinen narsistinen itkeminen vituttaa niin saatanasti, aivan välittömästi kun tuo akka inisee telkkarissa, tekee mieli porata sen kalloon reikiä ja täyttää ne dynamiitilla, ihan vain että jos buddhalainen maailman katsomus sattuukin olemaan oikea, niin sen sielu ei palaa enää koskaan kiertämään tähän maailmaan, vaan räjähtää kallon mukana!
Silti, miksi mä jatkan katsomista? Koska kaikessa säälittävyydessään tuo ihminen on viihteen huippu. Mä voisin koska vaan lopettaa telkkarin katsomisen, mutta se on vähän niinkuin katsoisi taivaskanavaa: antaa sen vuotaa tuota ikuisen syvää viisauttaan vielä hetken, koska se on niin äärimmäisen viihdyttävää. Parasta televisiota olisi vain tehdä tosi tv-ohjelma Jipun överidramaattisesta elämästä ja katsella kun se pyyhkii keikkalavat puhtaaksi niillä vitun villasukillaan ja itkee kun joku ei tykkääkään sen uusimmasta neljänkymmenen minuutin ähinä-tallenteesta. Siinä jäisi Big Brotherit niin jälkeen, ettei mitään rajaa. Ehkä maikkarin tuotantotiimistä joku tämänkin idean vielä varastaa... Antaa mennä vaan.
Sitten täysin muihin aiheisiin. Vaihdoin akustiseen kielet, ja tuntuu taas kuin soittaisi ihan uutta kitaraa. Lisäksi ajattelin informoida, että tuossa aika tasan kuukauden päästä Cut To Fit vetää keikan Darksidessä Helsingissä. Liput maksaa ihan vitusti, mutta siellä on neljä muutakin bändiä, eli jos sattuu lähipiirissä asumaan, niin sinne vaan. Nyt suihkuun, kun päänahka kutisee enemmän kuin jaksan sietää.
Silti, miksi mä jatkan katsomista? Koska kaikessa säälittävyydessään tuo ihminen on viihteen huippu. Mä voisin koska vaan lopettaa telkkarin katsomisen, mutta se on vähän niinkuin katsoisi taivaskanavaa: antaa sen vuotaa tuota ikuisen syvää viisauttaan vielä hetken, koska se on niin äärimmäisen viihdyttävää. Parasta televisiota olisi vain tehdä tosi tv-ohjelma Jipun överidramaattisesta elämästä ja katsella kun se pyyhkii keikkalavat puhtaaksi niillä vitun villasukillaan ja itkee kun joku ei tykkääkään sen uusimmasta neljänkymmenen minuutin ähinä-tallenteesta. Siinä jäisi Big Brotherit niin jälkeen, ettei mitään rajaa. Ehkä maikkarin tuotantotiimistä joku tämänkin idean vielä varastaa... Antaa mennä vaan.
Sitten täysin muihin aiheisiin. Vaihdoin akustiseen kielet, ja tuntuu taas kuin soittaisi ihan uutta kitaraa. Lisäksi ajattelin informoida, että tuossa aika tasan kuukauden päästä Cut To Fit vetää keikan Darksidessä Helsingissä. Liput maksaa ihan vitusti, mutta siellä on neljä muutakin bändiä, eli jos sattuu lähipiirissä asumaan, niin sinne vaan. Nyt suihkuun, kun päänahka kutisee enemmän kuin jaksan sietää.
Keikoista ja musiikista yleensä
Vittu että bänditouhut on aböyt siisteintä mitä ihminen voi tehdä. Jos mulla ei olis tätä, mä olisin pimahtanut jo kauan sitten. Mä en luultavasti olis enää hengissäkään. Jokin tässä touhussa on vaan niin siistiä, että jaksaa ihan mielellään istua kolme tuntia autossa, kun menee jonnekin Jyväskylään soittamaan sen reilun vartin keikan ja tulee taas kolme tuntia himaan. Mä olen aina tykännyt eniten keikkailusta. Se on sellanen "no keikathan tässä on parasta"-klisee, jota kaikki hevibändit toistelee. Musta on vaan jotenkin outoa, että sitten kun menee kattomaan niitä bändejä, ne ei yhtään näytä siltä että ne keikat olisi parasta siinä touhussa. Mä uskon, että kun tulee katsomaan vaikka Cut to Fitiä keikalla, niin kyllä se into siitä touhusta tarttuu. Ainakin meillä on niin kivaa, kuin vaan voi ihmisellä ylipäätään olla. Kun me ollaan keikalla, mulle on ihan sama jos maailma loppuisi minuutin päästä, mulla on niin siistiä, että ei juuri kiinnosta. Keikkojen katsominen on mulle kanssa yksi tärkeimmistä musiikin ulottuvuuksista, koska bändit voi olla levyllä aivan erilaisia kuin keikalla.
Mä en toisaalta ymmärrä sitä, että jotkut ei pysty kuuntelemaan levyjä, joille on rakenneltu paljon juttuja, ja joita voi olla vaikea vetää livenä. Mun mielestä albumi on yksi kokonaisuus, jonka pääasiallinen tehtävä on luoda ihan oma maailmansa niiden sen levyn kansien sisään. Se on ihan oma universumi, kuin ikkuna eri puolella sitä taloa, jonka ikkunasta sä tavallisesti katsot ulos. Se tarjoaa erilaisen lähestymistavan ja maailmankatsomuksen, yleensä niihin samoihin asioihin, joita sä pyörittelet omassa päässäs. Se rakentuu kansitaiteitten, tekstien, soundien, biisien ja tunnelmien varaan. Kaikilla näillä on väliä. Siksi, kun mä teen kansia muille, mä tahdon kuulla koko levyn. Mä tahdon vähän haistella sitä kantavaa ideaa siinä, yrittää tajuta minkälaisissa sfääreissä siellä oikein leijutaan ja päästä samoille aaltopituuksille.
Keikalla bändit saa olla sitten ihan muuta. Ei kaikkea levyllä tehtyä tarvitse toteuttaa livenä. Biisit voidaan riisua kaikesta ylimääräisestä, jättää raaoiksi rangoiksi, jolloin lopputulos luultavasti yllättää elävissä olosuhteissa ihan uudella tavalla. Mun mielestä hieno esimerkki tästä on Profane Omen, jonka uusin levy Inherit The Void on kuunneltuna yksi mielluttävän täyteen ääniä pakattu trippi, mutta silti keikalla samat biisit toimivat vanhempien seassa ihan samalla tavalla, koska siinä on vain viisi jätkää soittamassa niitä samoja juttuja. Olen nähnyt yhtyeen tähän päivään mennessä varmaankin noin 50 kertaa, ja voin sanoa että parhaimmillaan yhtye on yksi maailman parhaita yhtyeitä livenä. Parhaimmillaan bändi toimii mielestäni jotain isoa festaritelttaa intiimimmässä tilanteessa, pienessä baarissa, jossa hiki haisee ja räkä lentää.
Kun nyt vauhtiin päästiin, niin jaetaanpa muutamat hienoimmat keikkakokemukset:
1.Profane Omen Äpärärockissa huhtikuussa 2007
-Kaiken sen työn jälkeen oli ihan helvetin siistiä nähdä oma lempiyhtye oman tapahtuman pääesiintyjänä, ja vielä laulaa Panteraa niiden kanssa. Oli helvetin hienoa.
2.Profane Omen Kangasniemen työväentalolla helmikuussa 2006
- Se eka kerta kun näin yhtyeen, matkustin Lahdesta Kangasniemelle ja se tuntui joltain pahalta tripiltä, onneksi joku vanhempi täti sitten kertoi kun piti jäädä pois. Siellä sitä sitten heiluttiin, kolme muuta ihmistä ja minä fiilisteltiin Profane Omenia ihan täysillä ja oli aika siistiä.
3.Büfo Lohjan Lojossa huhtikuussa 2009
- Jäi harmittamaan kun ei Oranssissa keretty kattoa Büfoa, mutta onneksi oltiin sitten Lohjalla samalla keikalla, ja vittu että oli yksi kovimmista keikoista ikinä. Verta ja lentävää kaljaa ja tyynyjä oli ilta puolillaan, oli hauskaa.
4.The Haunted Tavastialla lokakuussa 2008
- tai ihan missä vaan milloin vaan. The Haunted on itselle ehkä se isoin bändi , ja sen näkeminen on aina sellainen vitun tapahtuma, että tulee hakattua muutamakin ihminen niillä keikoilla aika tohjoksi, etenkin jos alkavat vastustamaan.
5.Napalm Death Nosturissa tämän vuoden alussa
- Ajattelin että ihan vaan katson keikan kiltisti sieltä eturivin tuntumassa, mutta päädyin taas riehumaan ja meuhkaamaan ja huutamaan biisejä mukana. Se oli ihan vitun siisti ilta.
Onhan näitä, ja Profane Omenilta kuuluisi aika monta keikkaa enemmänkin, mutta nyt pitää lähteä ostamaan akkariin uusia kieliä niin ei jaksa enempää menneitä kaivella. Kaikki keikat ovat aina vitun hienoja kokemuksia, ellei ole sitten todella tylsä bändi lavalla, mitä onneksi harvemmin on. Kaikki musiikki on siistiä, kunnes toisin todistetaan.
Mä en toisaalta ymmärrä sitä, että jotkut ei pysty kuuntelemaan levyjä, joille on rakenneltu paljon juttuja, ja joita voi olla vaikea vetää livenä. Mun mielestä albumi on yksi kokonaisuus, jonka pääasiallinen tehtävä on luoda ihan oma maailmansa niiden sen levyn kansien sisään. Se on ihan oma universumi, kuin ikkuna eri puolella sitä taloa, jonka ikkunasta sä tavallisesti katsot ulos. Se tarjoaa erilaisen lähestymistavan ja maailmankatsomuksen, yleensä niihin samoihin asioihin, joita sä pyörittelet omassa päässäs. Se rakentuu kansitaiteitten, tekstien, soundien, biisien ja tunnelmien varaan. Kaikilla näillä on väliä. Siksi, kun mä teen kansia muille, mä tahdon kuulla koko levyn. Mä tahdon vähän haistella sitä kantavaa ideaa siinä, yrittää tajuta minkälaisissa sfääreissä siellä oikein leijutaan ja päästä samoille aaltopituuksille.
Keikalla bändit saa olla sitten ihan muuta. Ei kaikkea levyllä tehtyä tarvitse toteuttaa livenä. Biisit voidaan riisua kaikesta ylimääräisestä, jättää raaoiksi rangoiksi, jolloin lopputulos luultavasti yllättää elävissä olosuhteissa ihan uudella tavalla. Mun mielestä hieno esimerkki tästä on Profane Omen, jonka uusin levy Inherit The Void on kuunneltuna yksi mielluttävän täyteen ääniä pakattu trippi, mutta silti keikalla samat biisit toimivat vanhempien seassa ihan samalla tavalla, koska siinä on vain viisi jätkää soittamassa niitä samoja juttuja. Olen nähnyt yhtyeen tähän päivään mennessä varmaankin noin 50 kertaa, ja voin sanoa että parhaimmillaan yhtye on yksi maailman parhaita yhtyeitä livenä. Parhaimmillaan bändi toimii mielestäni jotain isoa festaritelttaa intiimimmässä tilanteessa, pienessä baarissa, jossa hiki haisee ja räkä lentää.
Kun nyt vauhtiin päästiin, niin jaetaanpa muutamat hienoimmat keikkakokemukset:
1.Profane Omen Äpärärockissa huhtikuussa 2007
-Kaiken sen työn jälkeen oli ihan helvetin siistiä nähdä oma lempiyhtye oman tapahtuman pääesiintyjänä, ja vielä laulaa Panteraa niiden kanssa. Oli helvetin hienoa.
2.Profane Omen Kangasniemen työväentalolla helmikuussa 2006
- Se eka kerta kun näin yhtyeen, matkustin Lahdesta Kangasniemelle ja se tuntui joltain pahalta tripiltä, onneksi joku vanhempi täti sitten kertoi kun piti jäädä pois. Siellä sitä sitten heiluttiin, kolme muuta ihmistä ja minä fiilisteltiin Profane Omenia ihan täysillä ja oli aika siistiä.
3.Büfo Lohjan Lojossa huhtikuussa 2009
- Jäi harmittamaan kun ei Oranssissa keretty kattoa Büfoa, mutta onneksi oltiin sitten Lohjalla samalla keikalla, ja vittu että oli yksi kovimmista keikoista ikinä. Verta ja lentävää kaljaa ja tyynyjä oli ilta puolillaan, oli hauskaa.
4.The Haunted Tavastialla lokakuussa 2008
- tai ihan missä vaan milloin vaan. The Haunted on itselle ehkä se isoin bändi , ja sen näkeminen on aina sellainen vitun tapahtuma, että tulee hakattua muutamakin ihminen niillä keikoilla aika tohjoksi, etenkin jos alkavat vastustamaan.
5.Napalm Death Nosturissa tämän vuoden alussa
- Ajattelin että ihan vaan katson keikan kiltisti sieltä eturivin tuntumassa, mutta päädyin taas riehumaan ja meuhkaamaan ja huutamaan biisejä mukana. Se oli ihan vitun siisti ilta.
Onhan näitä, ja Profane Omenilta kuuluisi aika monta keikkaa enemmänkin, mutta nyt pitää lähteä ostamaan akkariin uusia kieliä niin ei jaksa enempää menneitä kaivella. Kaikki keikat ovat aina vitun hienoja kokemuksia, ellei ole sitten todella tylsä bändi lavalla, mitä onneksi harvemmin on. Kaikki musiikki on siistiä, kunnes toisin todistetaan.
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Nytpä huoraan..
..ja alan kirjoittaa "blokia" niin kuin joka toinen vitun tyhjäntoimittaja tänäpäivänä tekee. On se niin siistiä kun voi läpättää internetin täydeltä omia mielipiteitään, vaikka se ei ketään kiinnostaisikaan, ja vaikka ei olisi oikeastaan mitään mielipiteitäkään. Sitten vaan mainostaa turhakirjaansa kaikille kavereille lärvikirjassa, ja johan on lukijoita ja kavereita komppaamassa miten ovat kelailleet ihan samaa vauvojen itkun ärsyttävyydestä tai kaupungin tietöiden aiheuttamien ajolinjojen muutosten vittumaisuudesta. Tai sitten voi alkaa kirjoittaa muotiblogia ja kertoa millaisia vaatteita sitä tykkää pitää ja miten kavereilla on päällä jotain vitun rumaa ja miten itse on aina niinkuin tajunnut pukeutumisen päälle ja VOI SAATANA!!!
99% kaikista näistä internetin blogeista on turhia. Myös tämä. Olkoon ne sitten muotiblogeja, tuomiopäivän profeettojen ilmestyskirjoja, sosiopoliittisia kannanottoja tai jonkun apurahaa ilman jääneen taitelijan aforismeja, ne ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Ne ovat sinun subjektiivista paskanjauhantaasi, joka ei oikeasti kiinnosta ketään. Se 1 prosentti, on sitten ne blogit josta voi ladata erilaisten underground-bändien demoja tai levyjä. Ne on todella hyvä keksintö kun etsii uutta ja mielenkiintoista musiikkia. Tämä blogi ei ole kuin korkeintaan meikäläisten omien bändien ja musajuttujen laitonta jakoa, mun turhaa avautumista ja vielä turhempaa päänaukomista ihmisille, jotka mua vituttaa. Tähän asti mulla on ollut joku vitun statementti siitä, että kirjoitan nimenomaan maailman turhimpaan mediaan; irc-gallerian päiväkirjaan, sen sijaan että aloittaisin oman blogin. Ja rehellisesti sanottuna mä vähän ihmettelen itsekin, että minkä vitun takia mä tässä nyt kirjoitan. Ehkä tällä voi tehdä enemmän juttuja, ehkä sillä ei ole mitään väliä. Ehkä mä oikeastaan jatkan kirjoittelua kaikkiin niihin paikkoihin, joissa mä olen tähänkin asti kirjoittanut, koska mä kirjoitan oikeastaan ihan vitusti koko ajan. Jos se ei ole jotain lyriikkaa tai vitutuksen purkua, se on juuri tällaista itseään analysoivaa ärsyttävää sössötystä.
Niille jotka eivät ole koskaan ennen olleet missään tekemisissä mun kanssa (teitä tuskin on, siis ylipäätään, lukijoita.) Mä olen nyt jo reilu 20 vuotta sitten ulostettu monilahjakkuus ja ihmelapsi, joka tosin jätti sen ihmeen väliin ja keskittyi kiusaamaan koulussa isompiaan, otti turpaan, mutta ei opikseen, ja härkkii vieläkin vähän vääriä pesiä. Mulla on kaksi silmää, kaksi jalkaa, kaksi kättä, kaksi kissaa, kaksi bändiä ja hyperaktiivinen tarve toteuttaa itseäni. Yleensä siinä välissä tulee sohlattua yhtä sun toista, ja kaikki on vähän juosten kustua, kun ei riitä kärsivällisyys tehdä yhtä asiaa kunnolla.
Mä olen pennusta asti tiedostanut sen, että mulla on tarve tuhota asioita. Mä tykkäsin leikkiä muovailuvahalla, koska aina kun siitä sai tehtyä jotain hienoa, sen sai myös tuhottua. Sitä paitsi sai tehtyä sellaisia leluja, kuin itse tykkää. Mä olen aina ollut vähän erilainen, ilmaan mitään post-teini-ikäistä angstaamista. Mä tykkäsin aina batmanissa eniten jokerista (ennen kuin siitä tuli mikään "vittu toi hiith letzher on ihana"-ilmiö), ja eläimet on aina olleet musta siistimpiä kuin ihmiset. Mulla on eriväriset silmät, mulla olisi kuulema ollut loistavat sormet pianon soittoon, mutta lapsuuden trauma romutti sen aika hyvin. Mun kohdalla mikään ei oikeastaan koskaan mennyt ihan nappiin. Mä synnyin keskosena, meinasin kuolla jo siihen paikkaan, meinasin tappaa itseni siinä synkässä teini-iässä kun kaikki oli paskaa eikä ollut muka mitään tietä ulos.
Sitten mä muutin Lahteen, ja kun aloitin sivarin historiallisella museolla tuossa vuosi sitten, mä en saanut kustannuksiin mitään apua valtiolta. Vuokran maksoin museon antamista ruoka- ja päivärahoista, loppukuusta tein 8 tunnin päivät syömättä. Nykyään jos missään KELAn lapussa on mun nimi, rahaa ei tule. En tiedä mikä juttu se on, mutta kai ne yrittää tehdä musta jotain malliesimerkkiä syrjäytyneestä nuoresta, joka menetti mahdollisuuden elämään. Erona on se, että mä en ole mikään vitun idiootti. Mä tiedän, että mun aivot ainakin jollain tasolla toimii. Mä olen sosiaalinen, ja mulla on kavereita, mä tiedän milloin mua koitetaan kusta silmään, ja mulla on lyhyt pinna ja nollatoleranssi kusipäitä kohtaan. Mä tunnistan itsestäni monia ristiriitaisuuksia, ja myönnän ne. Mulle ei ole mikään ongelma puhua itseni kanssa ristiin, itseasiassa mä taidan olla siinä aika vitun hyvä. Mä vastustan väkivaltaa, mutta jos mun täytyy puolustaa itseäni, mä tapan. Ihan sama miten.
Kuulostaa kliseelta, mutta ihan niinkuin GG Allin, mä tunnen että jos mä en olisi löytänyt musiikkia, mä harjoittaisin tällä hetkellä sarjamurhaajan ammattia jossain vähän syrjemmällä. Mun on niin helppo lipsahtaa siihen samanlaiseen ajatusmaailmaan ja tosi vaikea päästä sieltä pois. Mun on myös toisaalta vitun vaikea olla ihmisten keskellä, vaikka juuri selitin olevani sosiaalinen. Huomaatteko, aloitan sen ristiriitaisuudenkin jo ekassa tekstissä. Pentuna (vittu, neljä vuotta sitten) tuli kirjoiteltua aika paljonkin noita sarjamurhaajatekstejä, joista mm. Pig Farmerista meinattiin muka nostaa haastekin mua vastaan, mutta eipä ole kuulunut.
Ajoittaisesta asioinnista valtion paskalaitosten kanssa huolimatta mun elämä on ihan vitun siistiä, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Kohta lähden Cut To Fitin treeneihin. Se on sellainen grindcorepunkkimeteli ryhmä, jonka ulostetta voi haistella osoitteessa www.myspace.com/cuttofuckingfit . Viikonloppuna on Lohjalla The Undivinen treenit, siinä on isomman maaliman meininki, hardcoredödöstrutsiheviä, sitä voi haistella osoitteesta www.theundivine.com . Lisäksi tulee duunattua kaikkia projektiluontoisia juttuja aina silloin tällön.
Ja siihen huoraamiseen. Jos ketään kiinnostaa levynkansitaiteet, flyerit, etc. kuvallinen saaste, niin mä voin tehdä tällaisia hommia, ihan vaan että saisin vähän ruokaa. Hinnat pyörii luultavimmin kympeissä, ellei jotain vitusti isompaa ole tiedossa. Tai kysele jos tahtoo valmiita kuviakin käyttää, näitä voi vihastella mm. täältä: j-kill.deviantart.com
99% kaikista näistä internetin blogeista on turhia. Myös tämä. Olkoon ne sitten muotiblogeja, tuomiopäivän profeettojen ilmestyskirjoja, sosiopoliittisia kannanottoja tai jonkun apurahaa ilman jääneen taitelijan aforismeja, ne ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Ne ovat sinun subjektiivista paskanjauhantaasi, joka ei oikeasti kiinnosta ketään. Se 1 prosentti, on sitten ne blogit josta voi ladata erilaisten underground-bändien demoja tai levyjä. Ne on todella hyvä keksintö kun etsii uutta ja mielenkiintoista musiikkia. Tämä blogi ei ole kuin korkeintaan meikäläisten omien bändien ja musajuttujen laitonta jakoa, mun turhaa avautumista ja vielä turhempaa päänaukomista ihmisille, jotka mua vituttaa. Tähän asti mulla on ollut joku vitun statementti siitä, että kirjoitan nimenomaan maailman turhimpaan mediaan; irc-gallerian päiväkirjaan, sen sijaan että aloittaisin oman blogin. Ja rehellisesti sanottuna mä vähän ihmettelen itsekin, että minkä vitun takia mä tässä nyt kirjoitan. Ehkä tällä voi tehdä enemmän juttuja, ehkä sillä ei ole mitään väliä. Ehkä mä oikeastaan jatkan kirjoittelua kaikkiin niihin paikkoihin, joissa mä olen tähänkin asti kirjoittanut, koska mä kirjoitan oikeastaan ihan vitusti koko ajan. Jos se ei ole jotain lyriikkaa tai vitutuksen purkua, se on juuri tällaista itseään analysoivaa ärsyttävää sössötystä.
Niille jotka eivät ole koskaan ennen olleet missään tekemisissä mun kanssa (teitä tuskin on, siis ylipäätään, lukijoita.) Mä olen nyt jo reilu 20 vuotta sitten ulostettu monilahjakkuus ja ihmelapsi, joka tosin jätti sen ihmeen väliin ja keskittyi kiusaamaan koulussa isompiaan, otti turpaan, mutta ei opikseen, ja härkkii vieläkin vähän vääriä pesiä. Mulla on kaksi silmää, kaksi jalkaa, kaksi kättä, kaksi kissaa, kaksi bändiä ja hyperaktiivinen tarve toteuttaa itseäni. Yleensä siinä välissä tulee sohlattua yhtä sun toista, ja kaikki on vähän juosten kustua, kun ei riitä kärsivällisyys tehdä yhtä asiaa kunnolla.
Mä olen pennusta asti tiedostanut sen, että mulla on tarve tuhota asioita. Mä tykkäsin leikkiä muovailuvahalla, koska aina kun siitä sai tehtyä jotain hienoa, sen sai myös tuhottua. Sitä paitsi sai tehtyä sellaisia leluja, kuin itse tykkää. Mä olen aina ollut vähän erilainen, ilmaan mitään post-teini-ikäistä angstaamista. Mä tykkäsin aina batmanissa eniten jokerista (ennen kuin siitä tuli mikään "vittu toi hiith letzher on ihana"-ilmiö), ja eläimet on aina olleet musta siistimpiä kuin ihmiset. Mulla on eriväriset silmät, mulla olisi kuulema ollut loistavat sormet pianon soittoon, mutta lapsuuden trauma romutti sen aika hyvin. Mun kohdalla mikään ei oikeastaan koskaan mennyt ihan nappiin. Mä synnyin keskosena, meinasin kuolla jo siihen paikkaan, meinasin tappaa itseni siinä synkässä teini-iässä kun kaikki oli paskaa eikä ollut muka mitään tietä ulos.
Sitten mä muutin Lahteen, ja kun aloitin sivarin historiallisella museolla tuossa vuosi sitten, mä en saanut kustannuksiin mitään apua valtiolta. Vuokran maksoin museon antamista ruoka- ja päivärahoista, loppukuusta tein 8 tunnin päivät syömättä. Nykyään jos missään KELAn lapussa on mun nimi, rahaa ei tule. En tiedä mikä juttu se on, mutta kai ne yrittää tehdä musta jotain malliesimerkkiä syrjäytyneestä nuoresta, joka menetti mahdollisuuden elämään. Erona on se, että mä en ole mikään vitun idiootti. Mä tiedän, että mun aivot ainakin jollain tasolla toimii. Mä olen sosiaalinen, ja mulla on kavereita, mä tiedän milloin mua koitetaan kusta silmään, ja mulla on lyhyt pinna ja nollatoleranssi kusipäitä kohtaan. Mä tunnistan itsestäni monia ristiriitaisuuksia, ja myönnän ne. Mulle ei ole mikään ongelma puhua itseni kanssa ristiin, itseasiassa mä taidan olla siinä aika vitun hyvä. Mä vastustan väkivaltaa, mutta jos mun täytyy puolustaa itseäni, mä tapan. Ihan sama miten.
Kuulostaa kliseelta, mutta ihan niinkuin GG Allin, mä tunnen että jos mä en olisi löytänyt musiikkia, mä harjoittaisin tällä hetkellä sarjamurhaajan ammattia jossain vähän syrjemmällä. Mun on niin helppo lipsahtaa siihen samanlaiseen ajatusmaailmaan ja tosi vaikea päästä sieltä pois. Mun on myös toisaalta vitun vaikea olla ihmisten keskellä, vaikka juuri selitin olevani sosiaalinen. Huomaatteko, aloitan sen ristiriitaisuudenkin jo ekassa tekstissä. Pentuna (vittu, neljä vuotta sitten) tuli kirjoiteltua aika paljonkin noita sarjamurhaajatekstejä, joista mm. Pig Farmerista meinattiin muka nostaa haastekin mua vastaan, mutta eipä ole kuulunut.
Ajoittaisesta asioinnista valtion paskalaitosten kanssa huolimatta mun elämä on ihan vitun siistiä, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Kohta lähden Cut To Fitin treeneihin. Se on sellainen grindcorepunkkimeteli ryhmä, jonka ulostetta voi haistella osoitteessa www.myspace.com/cuttofuckingfit . Viikonloppuna on Lohjalla The Undivinen treenit, siinä on isomman maaliman meininki, hardcoredödöstrutsiheviä, sitä voi haistella osoitteesta www.theundivine.com . Lisäksi tulee duunattua kaikkia projektiluontoisia juttuja aina silloin tällön.
Ja siihen huoraamiseen. Jos ketään kiinnostaa levynkansitaiteet, flyerit, etc. kuvallinen saaste, niin mä voin tehdä tällaisia hommia, ihan vaan että saisin vähän ruokaa. Hinnat pyörii luultavimmin kympeissä, ellei jotain vitusti isompaa ole tiedossa. Tai kysele jos tahtoo valmiita kuviakin käyttää, näitä voi vihastella mm. täältä: j-kill.deviantart.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)